24.7.2014

I want to leave no footprint

Väsynyt neiti viallinen täällä huutelee. Väsynyt lähinnä siksi, että tänään olen herännyt 5:15 enkä enää sen jälkeen saanut unta. Syy tähän heräämiseen oli J:n sisko joka ystävällisesti kävi pyytämässä, että siirtyisin hänen huoneeseen nukkumaan hänen pojan viereen kun hän teki lähtöä töihin. Kesken unien herääminen kiukutti hivenen, mutta se kiukutti vielä enemmän että en vaan jostain syystä saanut enää unen päästä kiinni. No voi kai olettaa, että tänään uni maistuu illalla aikaisemmin? Tai sitten ei, sillä vietän tämän illan ja todennäköisesti vähän pidemmälle yöhön aikaa yksikseni kotona. Viihdyn kyllä yksin, mutta omakotitalo ja nukkumaan käyminen yksin ei vain sovellu minulle joka omaa todella vilkkaan mielikuvituksen. Onneksi kuitenkin olen varautunut tähän ostamalla itselleni jäätelöä ja limpparia jotta voin katsoa sitten sarjoja koneelta niin myöhään kuin ikinä huvittaa!

J:n lähdettyä viettämään iltaa entisten luokkakavereidensa kanssa päätinkin suunnistaa ulos tuohon kamalaan helteeseen ja käydä räpsimässä muutaman kuvan, joten kuvapläjäystä olisi siis tiedossa.














Toppi: Seppälä | Toppi(2): H&M | Shortsit: H&M


Tänään onkin tosiaan ollut laiska päivä. Meikkinä sai toimia pelkkä kissansilmä rajaus, ripsari ja pinkki huulipuna. Vaatteet ovatkin ne mitkä eilen hätä päissäni kiskaisin kaapista päälleni.

Tein eilen myös sen pienen hengähdystauon aikana itselleni kynnet pitkästä aikaa.






En edes muista millon viimeksi olisin lakannut varpaankynnet, ehkä joskus lapsena, joten älkää mollatko niitä vaikka ne näyttävät huvittaville!

Hyvää torstaita tämän biisin saattelemana (vaikka tämä nyt ei olekaan soitetuimmissa biiseissä itselläni se on silti aika menevä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti